Tarkennus
Kameran tarkennuksella tarkoitetaan kohteen saamista näkymään kuvassa terävänä. Terävyysalue voi olla laaja tai lyhyt riippuen kameran asetuksista ja objektiivin ominaisuuksista.

Tarkennusmenetelmiä on muutamia erilaisia ja ne vaihtelevat kameratyypeittäin. Joissakin kameroissa tarkennusmenetelmä voidaan valita annetuista vaihtoehdoista.
  • Kertatarkennus - Kun laukaisin painetaan puoleen väliin, objektiivi tarkentuu automaattisesti kohteen mukaan ja tarkennus pysyy kyseisellä etäisyydellä. Kameran näytössä kuvan keskellä olevan ilmaisimen avulla tiedetään, milloin kuva on tarkentunut kohteeseen.
  • Jatkuva tarkennus - Kun laukaisin painetaan puoleen väliin, objektiivi tarkentuu automaattisesti kohteen mukaan vaikka kameraa käännetään ja kohde vaihtuu. Kameran näytössä kuvan keskellä olevan ilmaisimen avulla tiedetään, milloin kuva on tarkentunut kohteeseen.
  • Automaattitarkennus - Joissakin kameroissa on automaattinen tarkennus, jonka haittapuoli on, että se ei aina tarkennu siihen kohtaan, johon kuvaaja tarkennuksen haluaisi. Joissakin kameroissa tarkennus voidaan jähmettää painamalla laukaisin puoleenväliin.
  • Kiinteä tarkennus - Erittäin edullisissa kameroissa tarkennus on kiinteä, eli se on asetettuna äärettömään, joka supistaa huomattavasti kuvausmahdollisuuksia.
Jos tarkentuminen ei tapahdu oikeaan kohteeseen, siirrä hiukan kameraa ja tarkenna uudelleen. Kokeile tarvittaessa myös polttovälin muuttamista (zoomaamista).

Kun tarkennus on haluttu, painetaan laukaisin pohjaan, jolloin kuva otetaan. Eri kameroissa on erilaisia menetelmiä tarkennuksen suorittamiseen, joten eri tilanteissa ne suoriutuvat eri tavoin. Tämän huomaa tarkennuksen onnistumisesta ja tarkentumisen nopeudesta. Laadukkaammat kamerat tarkentavat tarkemmin ja nopeammin kuin edulliset kamerat.

Eroavaisuuksia syntyy, kun kuvattavassa kohteessa olevat värit ja kontrastirajojen suunnat ja voimakkuudet vaihtelevat. Jotkut kamerat eivät suoriudu hyvin esimerkiksi vihreitä sävyjä sisältävän kohteen tarkentamisessa ja joillakin on vaikeuksia hämärässä. Hämärässä useiden kameroiden automatiikka käyttää kohteen valaistuksessa apuvaloa tai laservaloa, jolloin valaistun kohdan avulla tarkennus saadaan suoritettua paremmin.

Jos laukaiset suoraan ilman tarkennusta, ei hidas kamera aina ehdi tarkentaa tai tarkennus ei tapahdu oikeaan kohtaan. Lopputuloksena voi olla epätarkka kuva. Jos kuvan kohde on epäterävä, mutta jokin muu kuvan osa on terävä, kyseessä on epäonnistunut tarkennus.